Alhaalla viipyy meren tumma sini.
Lahden takana
tulivuori verhoutuu autereeseen.
Sen mukana herää toivo
uudesta, upeasta,
kuumasta päivästä.
Hämärän takamaat piilottavat menneen.
Ikuinen päivän kierto
ei tarvitse seremoniamestaria.
Se vain tapahtuu, on
Sorrenton kesässä
Hannu Haapasaari
Kas aika, kumma ilmiö.
Se joskus niin kuin selviö.
Mutt' mitä aika on.
Tämä hetki, heti mennyttä
kuin kulman taakse piillyttä.
Siis missä aika on.
Ja mistä löydät tulevan
tuon haavekuvan futuran.
Se kangastusko on.
käy tuleva edellä olevan,
mut mitä aika on.
Pompein jälkeen
Hannu Haapasaari