sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Talvessa 29.1. - 3.2.

Sunnuntaina puolilta päivin ajelimme Alastaron suuntaan. Maisemat tien varsilla olivat talvisen kauniita. Olemme usein pysähtyneet lounaalle Humppilan Lasitorniin. Niin teimme nytkin. Noutopöydän kattaus oli erinomainen. Perillä odottivat ensiksi vähäiseet lumityöt. Olin Tampereelta käynnistänyt kännykällä lämpöpuhaltimen avuksi noin 18 asteen lämpötilan nostamiseen mukavammaksi. Rouva asettui kahvia keittelemään ja puolessa tunnissa olin saanut sekä etu- että takapihan käytävät kulkukuntoon. Pikku pakkanen ei haitannut lumien kolausta. Kahvi maistui.

Huushollimme lämpötila on hieman alennettu, kun emme ole paikalla. Sähkölämmityksellä saamme sen helposti sopivaksi oleskelua ajatellen. Puhaltimen apulämpö on viritetty käytettäväksi lähinnä asian (mobiilisovellusten) harrastajan mielenkiinnosta. Säätyyppi oli muuttunut pysyvämminkin tavanomaisen talviseksi. Vähäisiä lumitöitä tein tämän tästä ja pakkanen tuntui viikolla kiristyvän vähitellen. Kyselin jälkeen päin vähän kauempaa (Wolfram Alpha  -palvelusta) täsmällisiä tietoja lämpötiloista. Näin se vastasi:

Vaikka Alastaro on nykyään osa Loimaan kaupunkia, voimme todeta että oleskelimme maaseudun rauhassa. Kulkijoita ja liikennettä on perin vähän nyt, kun maatalouskoneetkaan eivät hyrrää edes takaisin. Ihmiset käyvät asioillaan kylän keskustassa, bussit ja taksit kuljettavat koululaisia. Hyvin harvoin pyörähtää Seuralankujan risteyksessä ”korttelirallia ajava”.

Pakkaspäivien ulkoilutapahtumiamme ovat olleet vähäiset asioinnit kylän kaupassa. Pari pakkaskävelyä kylällä sekä käynti kirppiksellä ja ”ärrällä”. Mitä ”mökkeilijä” harrastaa, kun aikaisempiin leutoihin talviin tottuneena ei oikein uloskaan tee mieli. Luimme tietenkin lehtiä, rouva myös romskuja. Tv-viihde on yksi nykyihmisen perusoikeuksista. Juuri nyt, ennen presidentin vaaleja on viihteen painotus hiukan siirtynyt politiikan puolelle - eikä tarvitse tyytyä pelkkiin eduskunnan kyselytunteihin. Saippuoita, poliisisarjoja ja scifejä tulee tasaisen runsaasti. Kun työt eivät juurikaan rasita, ei rasita paljon muukaan.


Itse kehittelin ”mökkitietokoneellemme” uutta yhteyttä, automaattisesti nettitikulla syntyvää. Vaati hyvän joukon tutkimista saada kaikki tietokoneen käynnistymiseen ja nettiin pääsyyn liittyvät tapahtumat automaattisiksi. Onnistuihan se lopulta. Palveluntarjoajan mobiililaajakaista on homman heikoin lenkki. Yhteys on täällä vähän ”syrjempänä” uskomattoman hidas, aivan muuta kuin operaattori mainoksissaan ylistää. Joka tapauksessa viereinen kuva on etäkäytöllä napsaistu vapaa-ajan asuntomme ikkunasta ja niinikään ”ilmoitse” siirretty tänne blogityömaalle. Käyhän se kun homma ei ole mitenkään aikakriitistä.

”Mökkireissuillamme” meillä on ollut tapana käydä lihakaupassa joko Loimaalla, Humppilassa tai Huittisissa. Viikon aikana kävimme Levomäen lihapuodissa Loimaalla ostamassa vähän possunmakkaraa ja kinkkukiusausta.

Paluumatkalla perjantaipäivänä lämpötila vaihteli -20 ja -23 asteen välillä. Poikkesimme Humppilassa lihakaupassa ja ostimme Lasitornin leipurilta vähän vaihtelua leipävalikoimaamme. Kotona sitten myöhemmin seuraavana aamuna hain Aamulehden 28 asteen pakkasessa. En sentään yöpuvussa - enkä lukenut sarjakuvia jo laatikolla. Olisinkohan nuorempana voinut. Saamme pian nähdä onko presidenttinämme hän, ”joka niin mielellään haluaisi olla tukemassa meidän arkemme pieniä tekoja” - vai se toinen.

Presidentin vaalipäivänä 2012
Hannu Haapasaari



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti